Voiteluainemyynti
TEHOKKAAT TEXSASILAISET MAAILMANLUOKAN VOITELUAINEET LIIKKUVIIN KONEISIIN JA LAITTEISIIN KAUPALLISEEN SEKÄ TEOLLISEEN KÄYTTÖÖN!
SWEPCO ® -voiteluaineet, -rasvojen ja -suihkeiden tuoteluettelon linkki aukeaa painamalla viereistä Swepco-logoa.
Swepco:lla on kansainvälinen osaaminen. Tuotteiden valmistus on keskitetty nykytekniikan tehtaalle Texsasiin ja Euroopan logistiikka voitelukeskus Alankomaihin. Keskittämällä säästetään energiaa ja tuotteiden virheettömyys on hallussa. Tuotteenvalmistus laatu on sertifoitu ISO-9001. Tuotteitamme ovat raskas- ja teollisuuskoneiden, autojen ja vesiliikenteen koneiden, yms. voiteluaineet ja rasvat. Swepcolla on hyväksyntä Energy Star Partnerilta, jonka ovat tunnustaneet DOE ja EPA. SWEPCO-laatu on todellista - se on todennettavissa.
Huolehdimme ympäristöstä vähentämällä päästöjä: Teollisuudessa energiansäästö syntyy myös voiteluaineiden laadun mukaisesti! Kitka on vihollinen, se vie tehoa ja lisää esim. sähkön tarvetta ja kuluttaa laitteita. Totuus on, että kaikki öljyt tai rasvat eivät ole samanlaisia. Öljyn perusaineissa, lisäkemia- ja formulointitekniikassa on mainittava ero - lisävoiteluaineiden laadulla on suora vaikutus energian käyttöön. Sähköenergia jakautuu eteenpäin työn ja lämmönlähteen kitkaan sekä menetettyyn energiaan. Voiteluaineen tarkoitus on vähentää kitkan suhdetta!
Olemme sitoutuneet ympäristön suojeluun ja hiilijalanjäljen vähentämiseen : Jäteöljyn hävittäminen - parhaillaan käytössä oleva öljyä voi käyttää pitemmän aikaa oikealla tiedolla - hävitettävää on harvemmin - energian säästöohjelma. Vähemmän energiankulutusta - erikoisvoiteluaineiden käytön myötä kitka pienenee - energiatehokkuus. Biohajoa voiteluaineiden valikoima - ei haittaa ympäristöä. Pakkausjätteen määrän vähentäminen - kestää pitempään - minimoi pakkauksia.
Annamme mielellämme tietoja tuotteistamme, mm. öljyjemme sisältämistä lisäaineista. Esim. SWEPCO MolyXP Gear Lube. Moly tekee suojakalvon metalliosille, vähentäen kitkaa ja "kuivakäynnistyksen" aiheuttamaa kulumista . Lubium, Dimonyl, Syntheon, Nanol-lisäaineet ym. Lisäaineita lisätään jo tehtaalla yleensä 20-30 %, joilla tehosteaan suunnitellusti voiteluaineen tasapainoista toimivutta . Ei ole syytä muilla lisäaineilla lähteä tätä tasapainoa muuttamaan - voiteluaineiden valmistaja on se, jolla on oikeaa tietoa!
Myyntipakkauskokoja on satoja, alkaen 283 gramman tuubista aina suurkuluttajan 1020 litraan asti. Tuotteita on yli 100. Selkein tapa on kysyä asiantuntijaltamme, samalla saa tarkempia tietoja tuotteistamme. SWEPCO-laatu on oikea valinta, olipa sitten kysymyksessä kaikentyyppisistä kaupallisista ja teollisista laitteista, autoista, autourheilusta, venemoottoreista, maa-, tuuli- ja meriteollisuudesta, maataloudesta tai ruokalaatukoneista - meillä on arvoisanne tuote!
Haluamasi öljyvalinnan ehdotuksesta anna tiedot sen laadusta, jota olet käyttänyt säännöllisesti. Ei edellytä "saman" tuotteen tilaamista, koska eri öljyjen pitää standardoitua yhteen, sopivaksi luokitusten mukaan Tärkeitä tietoluokkia ovat käyttöolosuhteet ja rasitus sekä auton tai koneen merkki, tyyppi ja polttoaine, yms. Myös tieto, onko se ollut seisomassa aikaa, esim. museoajoneuvo, onko automaattivaihteisto, tai muu vaihde, tai onko kyse esim. kesä- ja/tai talvikäyttöisestä. Mieluummin tarjoamme todellisen tarpeesi huomioiden - ominaisuudella, laadulla ja palvelulla me kilpailemme!
Selaa tuoteluetteloa, kysy lisää ja tilaa. Soita tai lähetä tekstiviesti puh. 040 573 0261 tai käytä yhteystietolomaketta.
Tehtaan luetteloon, jossa on kaikki tuotteet ja niiden käyttöalat, pääset klikkaammalla sivulla olevaa SWEPCO:n logoa.
Swepco Labtec-nesteanlyysi ohjelman saa esim. teollisuuden tehdaskoneille. Swepco Lab Tec SM Fluid Analysis Program on diagnostinen, ennalta ehkäisevä huoltotyökalu, se on tietämyksellä korvaamaton voiteluaineiden seurantaan ja arviointiin monissa eri sovellutuksissa.
Kilpa-autoihin käytetyistä rasvoista ja ölyjyistä saa lisää tietoja kohdasta VIRITYS.
Maailmanluokan tekniset öljyt ja -rasvat
SWEPCO ® :n öljyteollisuus aloitti Texsasissa jo vuonna 1933. Vuonna 2021 aloitettiin Texsasissa tekniikan uuden tehtaan toiminta, jossa on myös pääkonttori, vastaamaan nykyteknologian kehityksen tarpeita. Southwestern Petroleum Lubricants LLC, käyttää brändinimeä SWEPCO ®. Brändi on vahva maanosissa. Alankomaihin tehtiin Euroopan keskus- ja myyntivarastossa, jota ylläpitää Stratson Logist Europa, jolla on pitkäaikainen kokemus Swepco Lubricants edustajana. STARTSON toimii myös Swepco Lubricants-tuotteiden teknisenä neuvontajana Euroopassa.
SWEPCO® - brändin uuden tehtaan myötä Swepco Lubricants tehosti teknisten voiteluaineiden myyntiä ja laajenemista eri maihin. Meillä on 50 vuoden kokemus Suomessa myös texsasilaisten Swepco Coating Technology ja TRC Protective Coatings edustajana.
Swepco Lubricants tuotteet sopivat ihanteellisesti voitelua tarvitseviin liikkuviin osiin, kuten hydrauliikkajärjestelmiin, ohjaustehostimiin, kompressoreihin, moottoreihin ja vaihteistoihin. Autoteollisuuden ja raskaskoneiden laadukas voitelu, myös sähköavusteisten ajoneuvojen voiteluaineet kuuluvat ohjelmaan. Meillä on erinomainen tieto-taito vanhoista USA-autoista ja maatalouskoneista, joille löytyy alkuperäistietoja. Erittäin hyvin olemme onnistuneet eurooppalaisten ja amerikkalaisten urheiluautojen voitelussa. Sopivia ovat mm. autot, kilpa-autot, kuorma-autot, raskaskalusto, maansiirto-, rakennus-, meri-, maatalous- ja ruokalaatukoneet ja laitteet, kunnalliset palvelulaitteet, ketjut, vaijerit, puutarhakoneet ja monet muut aina alhaisissa ja korkeissa lämpötiloissa maalla, merellä ja ilmassa. Ne soveltuvat erittäin hyvin kohteiksi. Tämän vuoksi ratkaisut ovat odotettuja ja lähempänä.
Swepco Lubricants valmistaa sarjan kemiallisesti moottoriöljyjä, voiteluaineita, hydrauliöljyjä ja voitelurasvoja, polttoaineiden parannuskemikaaleja, moottorien ja vaihteistolaatikoiden puhdistusöljyjä, yms., tuotenimenä on SWEPCO ® ja jonka tuotteet on suunniteltu voitelemaan ja pitämään teollisuutta käyttökunnossa.
Olemme suomalainen tehtaan edustaja, joka myy länsimaista öljyjä, jolla on myös kokemusta autokilpailu-urheilusta. Helppo tapa lähettää viesti ja kertoa mihinkä tarkoitukseen haet voiteluaineita. On autoryhmiä, esim. Porche klassikot tai esim. Camaro, jotka "vannovat" Swepco:n nimeen. Asiantuntiamme Euroopassa ja USA:ssa osaavat kyllä yksilöidä sopivan liukasteen laadun.
Voiteluaineet toimitetaan Suomeen Alankomaista. Vähimmäistoimitus listahintaan on yksi pakkauskoko. Rahtimaksu määräytyy määrän mukaan, kysy rahdin hinta meiltä, tai katso erillinen suuntaa antava Rahtimaksutaulukko . Kun tiedämme määrään, annamme toimituksesta kokonaishinnan "kotiin kuljetettuna". Normaali toimitusaika on 3-6 vrk arkipäivää tilauksesta varastotuotteille. Käytämme pienlähetyksiin esim. TNT tai FedEx ja suurempiin toimituksiin esim. DSV. Pidämme Pirkkalan varastollamme pieneriä - kysy. Kun opimme tuntemaan uudet asiakkaat, opimme myös nopeasti mitä Alankomaiden voitelukeskus logistiikka Euroopan keskusvarastolla teitä varten.
Tuotteita ja pakkauskokoja on yli 500 erilaista. Rasvat, öljyt, puhdistusaineet yms., kuten aerosolit, pullot, astiat ja tynnyrit sekä säiliöt. SWEPCO linkin kautta pääset suoraan tehtaan sivuille, saat tietoja tuotteistamme, keskusvarastostamme www.stratson.eu löytyy pääosa. Klikkaa SWEPCO:n sivuille, voit hakea tuotenumerolla tai tuotenimellä tuotteita. Sivumme SWEPCON:logoa painaen päsee katsomaan mitä kaikkea meillä on. Tehtaan sivuilta löytyvät kaikki esittelyt englanninkielellä, ja/tai kääntäjäkoneen suomeksi. Euroopassa saa tehtaan valmistamia varastotuotteita kotiin kuljetettuna keskusvarastosta keskimäärin neljän arkipäivän aikana, mutta kysy meiltä toimitusaika ennen tilausta.
Keskusvaraston sivuilta löytyvät myös Yleiset myyntiehdot ja Takuuehdot sekä Vastuuvapauslauseke ja Yksityisyys selvitys . Suomessa sovellutusta käytetään märäävänä, poikkeuksia on. Käyttöturvallisuustiedot löytyivät swepcolube.com/resources
Edustamme koko Suomessa SWEPCO- teknisiä voiteluaineita. Kohteita mm. moottorit, vaihdelaatikot (automaatti ja manuaali, klassikot ja uudemmat) ja perät, rasvanipat, ketjut, vaijerit, hammaspyörät, turbiinit, veneet, koneet ja laitteet sekä suihkeet useihin toimintoihin.
Vaahtotesti näyttää miten nopeasti Swepcon 201 vaihteistoöljy aloittaa voitelun. Se mahdollistaa voitelun ennen pikaisia vaihteen siirtäjiä!